You are currently viewing Tatu Maunu voitti Thaimaan maailman cupin

Espoon Kehähaiden Tatu Maunu kamppaili 7.-11. huhtikuuta Bangkokissa potkunyrkkeilyn Thaimaan maailman cupissa. Tatu osallistui Full Contactin 67 kilon sarjaan.

Tatu Maunu kohtasi välierissä Espanjan Jaime Lizana Ciudadin, jolle espoolainen kärsi marraskuussa pistetappion MM-kisojen puolivälierissä. Tällä kertaa Tatu otti ohjakset alusta alkaen ja kontrolloi tilaa etukädellään. Maunu kirjasi näyttäviä osumia vastaiskuilla sekä potkuillaan ja voitti kaikin tuomariäänin 3-0.

Tatu sai loppuottelussa vastaansa Kazakstanin Batyrkhan Kuandykovin. Kasakki aloitti terävästi ja karkasi ottelun alussa johtoon. Espoolainen pääsi rytmiin kiinni avauserän edetessä ja kiri ottelun liki tasoihin räväkällä vastahyökkäyksellään. Tatu Maunu meni toisen erän alussa johtoon terävillä vastaiskuillaan, vahvisti johtoasemaansa ottelun edetessä ja voitti ansaitusti 3-0.

Tatu voitti nyt ensimmäistä kertaa maailman cupin nykyisessä painoluokassaan. Espoolaisella on ennestään sarjaa alempaa lukuisia maailman cupin voittoja sekä maailmanmestaruus.

Tämänkertaisen sarjavoiton arvoa korostaa vastustajien taso. Tatun finaalivastustaja on sarjan hallitseva maailmanmestari. Espanjalainen puolestaan on viime MM-kisojen hopeamitalisti, edellisten MM-kisojen voittaja sekä hallitseva Euroopan-mestari.

Petteri Maunu toimi Thaimaan-kisoissa valmentajan roolissa. Petteri kehui kisajärjestelyitä onnistuneiksi. Osallistujamäärä jäi Iranin sodan seurauksena tavoiteltua pienemmäksi, mutta ainakin Tatun sarjassa laatu todellakin korvasi määrän.