Espoon Kehähaiden potkunyrkkeilijät kilpailivat lauantaina 2. maaliskuuta kahden ottelijan voimin Mäntsälässä. Sheerin Wadhwa Kachru kilpaili junioreiden Suomi Cupissa ja Juha Rusama kamppaili K1-ottelussa kilpailujen Fighters Fight -osuudessa.
Sheerin ei saanut B-junioreihin vastustajaa, joten hän nousi A-junioreihin ja kohtasi Kick Light 65-kiloisten välierissä Unifight Club Espoon Olga Rozhnovan. Vatustaja kävi ärhäkästi päälle, mutta Sheerin katsoi kokeneempana paikat osumilleen ja kirjasi ylivoimaisen pistevoiton nimiinsä toisessa erässä. Sheerin Wadhwa Kachru sai loppuottelussa vastaansa Salini Sport Centerin Juulia Virkin. Ottelu käytiin alusta alkaen espoolaiskomennossa ja Sheerin naputteli ylivoimaisen pistevoiton nimiinsä toisessa erässä. Sheerin voitti kultaa kahden otteluvoittonsa siivittämänä.
Juha Rusama kohtasi kahden debytantin välisessä K1-noviisiottelussa Tuusula Fighter Clubin Henri Savolaisen. Ottelu käytiin tasaisissa merkeissä ja Juha oli hajaäänin johdossa toisen erän päätteeksi. Savolaisen tankissa oli kuitenkin enemmän polttoainetta ja hän sai kirittyä yhdellä tuomarilla pistetilanteen tasoihin päätöserän aikana. Ottelu päättyikin siten, että yksi tuomari näki vastustajan osuneen enemmän, toinen kirjasi Juhalle enemmän osumasuorituksia ja kolmas näki tasapisteet. Vastustaja vei kuitenkin päätöserän nimiinsä, joten voitto kirjattiin hänen nimiinsä 2-1.
Espoon Kehähaiden Markku Nykänen ja Tatu Maunu ahersivat kilpailuissa tuomarina, Petteri Maunu puolestaan toimi ottelijoiden kulma-avustajana.