You are currently viewing Tatu Maunu haki turnaustuntumaa Tampereelta
  • Artikkelin kategoria:Nyrkkeily

Espoon Kehähaiden Tatu Maunu kilpaili 3.-5. maaliskuuta nyrkkeilyn TUL-turnauksessa. Kehähaiden piti alun perin osallistua kolmen kilpailijan joukkueella, mutta kokoonpano typistyi viime hetken sairastumisten johdosta. Tatu osallistui tasaiseen ja kovatasoiseen 63,5 kilon sarjaan.

Maunu kohtasi puolivälierissä Seinäjoen Kehä-Jussien Markus Pasasen. Ottelu oli alusta loppuun tasainen, mutta kokeneempi Pasanen oli aavistuksen osuvaisempi ja vei pistevoiton ansaitusti nimiinsä. Markus voitti välierissä viime vuoden SM-kultamitalisti Ismail Umarin, mutta sai tunnustaa loppuottelussa Viron kansainvälisestikin kokeneen Semjon Kamaninin paremmakseen. Kamanin palkittiin koko turnauksen parhaana miesnyrkkeilijänä.

Kyseessä oli Tatulle ensimmäiset nyrkkeilykilpailut sitten toissa vuoden, kun painopiste on ollut viime aikoina enemmän potkunyrkkeilyn puolella. Kevätkauden kilpailullinen päätavoite on vasta kesäkuun lopulla, joten harjoitukset ovat vielä määräpainotteisia.
– Nämä kisat osuivat harjoituksellisesti hyvään kohtaan, haettiin turnauskokemusta ja sitä sain, kun puolivälierien jälkeen jatkettiin harjoitusotteluilla. Loppua kohti alkoi löytyä jo hieman rentouttakin, Tatu Maunu summasi.